Kymenlaakson kauppakamarin osaamis- ja koulutusvaliokunnan toiminnan tarkoituksena on vaikuttaa osaavan ja hyvinvoivan työvoiman saatavuuteen Kymenlaaksossa. Valiokuntavalkeilla päätimme keskittyä tänä vuonna yhteen teemaan - parempaa johtamista - ja valiokunnan vuoden toiminnan tavoitteena on luoda uuden aallon johtamisvalmennusohjelma.
Kauppakamariasiaa
Kauppakamareiden osaamisselvitys vuoteen 2016: Kilpailu osaajista kiristyy
24.04.2012
Tulevaisuuden muutospaineissa pärjäävät uudistumiskykyiset yritykset ja työntekijät. Näin uskovat kauppakamarien jäsenyritykset tuoreen kyselyn mukaan. Kauppakamarit tutkivat, minkälaista osaamista niiden jäsenyritykset tarvitsevat seuraavien neljän vuoden aikana, ja miten hyvin eri koulutusasteilta valmistuvat opiskelijat vastaavat tähän tarpeeseen.
Kiristyvä kansainvälinen kilpailu ja haastava taloustilanne ovat lisänneet suomalaisten yritysten kiinnostusta Pohjolan markkinoille. Finpro avaa kevään aikana uudet vientikeskukset Tukholmaan ja Osloon.
Venäjän-kauppa
Lähde mukaan FinnChamin kauppakamaridelegaation matkalle Pietariin toukokuussa
26.03.2012
FinnChamin kauppakamariryhmä tekee 28.–29./30.5.2012 Pietariin matkan, johon voi liittää Suomalais-Venäläisen kauppakamarin 30.5.2012 Finnish Business in St. Petersburg –tapahtuman.
Hallitus on päässyt yhteisymmärrykseen immateriaalioikeusasioiden siirtämisestä markkinaoikeuden yhteyteen.
Arvonlisäverotuksessa on käytössä ns. yleinen vähennysoikeus, joka tarkoittaa, että verovelvollinen elinkeinonharjoittaja saa vähentää kaikkiin verollista liiketoimintaa varten tehtyihin hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron, ellei erikseen ole toisin säädetty. Rajoituksista on säädetty AVL 114-116 §:ssä.
Kiinnostaako työoikeus, kansainvälinen kauppa tai osingonjako? Lue lisää toukokuun koulutustarjonnasta ja varaa paikkasi!
Hae jäsentiedotteista
ArkistoNyt ajankohtaista
Kymenlaakson kaupat poikkeusluvalla avoinna sekä helatorstaina että helluntaina
Kymenlaakson kauppakamarin hakemuksesta Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt poikkeusluvan, jonka mukaan kaikki Kymenlaaksossa toimivat päivittäistavara- ja vähittäiskaupat voivat halutessaan olla avoinna sekä helatorstaina 17.5. että helluntaina 27.5. rajatusti kello 12.00 - 18.00 välisenä aikana.
› Lue lisää